Mennään jo naapuriin – Pehmolelun vierailut lapsiryhmän lasten kodeissa

Luetaan lasten kanssa kirjaa Mennään jo naapuriin (ks. edellinen tehtävä)

Kerrotaan lapsille ja lasten vanhemmille, että päiväkodin siilikäsinukke tai muu pehmolelu, esimerkiksi nalle, lähtee vuorollaan jokaisen lapsen kotiin kylään. Huoltajia voidaan ohjeistaa vaikkapa pehmolelun mukana lähtevällä lyhyellä kirjeellä. Kirjeeseen voidaan laatia myös pieni kysely perheen tavoista, perinteistä, ruokakulttuurista tai kysellä lyhyitä tervehdyksiä tai kohteliaisuussanoja perheen kielellä, kuten mennään jo naapuriin kirjassa. Lapset voivat myös ryhmässä yhdessä suunnitella, mitä asioita he toistensa perheistä ja kodeista haluaisivat tietää ja näin suunnitella aikuisen avustuksella ”haastattelulomakkeen”, jonka lapsi ja vanhempi täyttävät yhdessä kun pehmolelu tulee vierailulle omaan kotiin. 

Perhettä voidaan pyytää ottamaan valokuva tai kuvaamaan lyhyt videoklippi siten, että pehmolelu näkyy kuvattuna jossain kohdassa lapsen kotia (vrt. Mennään jo Naapuriin kirjan kuvat). Vanhemmat voivat lähettää ottamansa valokuvan tai videoklipin lapsiryhmän sähköpostiin tai se voidaan aamulla jakaa päiväkodin omalle älylaitteelle. 

Aamupiirissä kuva voidaan heijastaa dataprojektorin avulla suureksi tai sitä voidaan tarkastella tabletilta tai se voidaan tulostaa paperiversiona. Se kenen luona pehmolelu on vieraillut, kertoo aikuisen avustuksella kuvan, videoklipin ja mahdollisen haastattelulomakkeen avulla omasta kodistaan ja siitä mitä pehmolelu omassa kotona koki. 

Kotikuvat voidaan koota ryhmän seinälle näyttelyksi tai ryhmän seinälle voidaan askarrella suuri kerrostalo, jonka ikkunoiksi kuvat laitetaan. Siten talon ikkunoista näkyy lopulta jokaisen lapsen oma koti.