Uskontonto- ja katsomusdialogia voidaan toteuttaa monien erilaisten muotojen kautta. Osa vuoropuhelusta on organisoituja, osa taas spontaaneja kohtaamisia vailla ennakkosuunnitelmia. Dialogi voi koskea ihmisen uskonnon tai katsomuksen harjoittamista tai olla enemmänkin tiedon jakamista ja yhteistä toimintaa. Vuoropuhelua voidaan käydä niin oppineiden kesken kuin keskustelemalla vaikkapa naapurin kanssa.

Dialogi voidaan ymmärtää prosessiksi, joka tuo esiin sekä yhteistä ymmärrystä että todellisia eroavaisuuksia. Omista, itselle merkityksellisistä arvoista tai näkemyksistä ei tarvitse luopua kuunnellakseen ja kunnioittaakseen muita. Vuoropuhelussa on mahdollista löytää toisten kanssa yhteistä arvopohjaa ja yleisinhimillistä perustaa, mikä mahdollistaa yhteistyön esimerkiksi rauhan, oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon edistämiseksi sekä ympäristön suojelemiseksi.

On hyvä muistaa, että jokaisella yksilöllä ja on omat syynsä ja tavoitteensa olla mukana vuorovaikutuksessa. Nämä tavoitteet myös jakavat dialogia sen erilaisiin muotoihin. Jollekulle tärkeintä on yhteinen toiminta, toiselle rauhan ja suvaitsevaisuuden edistäminen, kolmas taas tavoittelee moraalisten arvojen yhteyttä.

Vuoropuhelu voidaan jakaa intialaisen teologin ja uskontodialogiasiantuntijan Stanley J. Samarthaa mukaellen arjen, toiminnan, kokemuksen ja asiantuntijoiden dialogiin.

Arjen vuoropuhelu

Yksi, ehkä arkisen elämän sujumisen kannalta tärkein dialogin muoto on, että kansalainen haluaa elää kaikessa rauhassa naapureidensa kanssa heidän uskonnollisesta tai katsomuksellisesta vakaumuksestaan huolimatta. Tämä voi merkitä arkielämässä tapahtuvia spontaaneja kohtaamisia ja ystävällisiä eleitä ilman tarkasti mietittyjä tavoitteita.

Toiminnan vuoropuhelu

Tämän tyyppisessä toiminnan dialoginakin tunnetussa vuoropuhelussa voidaan yhteisten arvojen pohjalta ajaa jotakin hyväksi katsottua tavoitetta. Se voi tarkoittaa esimerkiksi osallistumista rauhanomaisiin mielenosoituksiin, työskentelyä hädänalaisten auttamiseksi tai uusien, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävien yhteiskunnallisten ratkaisujen etsimistä.

Kokemuksen vuoropuhelu

Kokemuksen dialogi tuo vahvasti esille ihmisen uskonharjoittamisen. Tämäntyyppisessä dialogissa on vahvasti mukana kokemuksellista uskonilmaisua ja se mahdollistaa uskonnon tarkastelun ihmisten henkilökohtaisten tulkintojen kautta. Ruohonjuuritason kokemuksen dialogissa liikutaan ihmisten herkällä henkilökohtaisella alueella, mikä kysyy luottamusta. Turvallisuuden ja luottamuksen herättämiseksi dialogin ensimmäisillä tapaamiskerroilla voidaan lähteä liikkeelle siitä mikä osallistujia yhdistää. Esimerkiksi uskontojen pyhistä kirjoista ja teksteistä voidaan lähteä aluksi etsimään yhteisiä teemoja. Vasta tapaamiskertojen lisääntyessä ja luottamuksen kasvaessa siirrytään kertomaan henkilökohtaisista uskoon liittyvistä asioista. Kun ilmapiiri on hyvä, kestää keskustelukenttä paremmin myös eriäviä mielipiteitä. Yhdistäviä ja erottavia tekijöitä voidaan etsiä kaiken aikaa, kunhan erojen etsiminen tehdään toista kunnioittavassa eikä väheksyvässä hengessä.

Asiantuntijoiden vuoropuhelu

Asiantuntijoiden dialogi tarkoittaa tieteellisesti, katsomuksellisesti tai uskonnollisesti oppineiden välistä vuoropuhelua. Keskustelun paikkoja tämän tyyppiselle kohtaamiselle voivat olla vaikkapa konferenssit, symposiumit, seminaarit ja paneelikeskustelut. Keskustelua voidaan käydä esimerkiksi uskontojen dogmaattisista oppisisällöistä, uskontojen ja katsomusten käsitteistä, rituaaleista ja symboleista yhteyksiä ja eroja rakentavassa hengessä tarkastellen.

Lisää katsomusdialogin tavoitteista ja näkökulmista voi lukea mm. esseestä Hyvä tietää uskontodialogista, erityisesti s. 20-23 ja kirjasta Uskontodialogi – kasvatusta kulttuurien kohtaamiseen. Kulttuuri- ja uskontofoorumi Fokus ry, 2010. Rautionmaa, Heidi (toim.).

Uskonnot ja katsomukset eivät ole yhdenmukaisia oppeja, jotka toistuisivat muuttumattomina rakenteina kulttuurista toiseen. Katsomuksia ei tulisi nähdä ainoastaan uskonnollisina tai filosofisina järjestelminä, vaan osana ihmisten käyttäytymistä, elämysmaailmaa ja itseymmärrystä.

Uskonnollisen ja katsomuksellisen moniäänisyyden kohtaaminen voi auttaa purkamaan usein esimerkiksi mediassa luotua kuvaa uskontojen ja katsomusten yksinkertaistettua ja kapea-alaista kuvaa, jossa ei tunnusteta elämänkatsomusten sisäistä moninaisuutta. Jokaisessa uskonnossa on erilaisia ryhmiä ja suuntauksia, jotka tulkitsevat omaa perinnettään erilaisista lähtökohdista käsin. Tämä merkitsee sitä, että eri uskontojen edustajien näkemykset yhteiskunnallisista ja eettisistä kysymyksistä voivat olla lähempänä toisiaan kuin jonkin uskonnon eri suuntauksien edustajilla.

Tärkeää on siis paitsi uskontojen ja katsomusten välinen myös niiden sisäiden dialogi, jonka kautta voidaan luoda keskusteluyhteyttä saman uskonnon tai katsomuksen piiriin kuuluvien erilaisten yksilöiden ja ryhmien välille. Vaikka katsomuksissa on tärkeää niiden yhteiskunnallinen ja yhteisöllinen ulottuvuus on kuitenkin syytä muistaa, että kohdatessamme toisen uskonnon tai katsomuksen edustajan kohtaamme yksilöllisen ihmisen ajatukset ja hänen eletyn todellisuutensa, emme tiivistettyä opaskirjaa siitä mitä kyseinen katsomus merkitsee yleisellä tasolla.

Uskonto- ja katsomusdialogin yksi tärkeimmistä tavoitteista on tämän inhimillisen moniäänisyyden tiedostaminen ja sen kautta omien ennakkoluulojen purkaminen.

USKONTOJEN JA KATSOMUSTEN LUKUTAITO OSAKSI NYKYPÄIVÄÄ

Koulun ja katsomusyhteisöjen tehtävänä on lasten ja nuorten oman kulttuurisen ja katsomuksellisen itseymmärryksen vahvistaminen. Sen ohella on hyvä tarjota välineitä eri perinteiden tulkintaan sekä lisätä tietoisuutta eri uskonnoista ja maailmankatsomuksista ja niiden sisäisestä moninaisuudesta.

Kasvaakseen aidosti ymmärtämään uskontojen ja katsomusten kirjoa maailmassa sekä monikulttuurista yhteiskuntaa, erilaisten maailmankatsomusten tulee voida olla avoimesti esillä nuorten koulu- ja muussa ympäristössä. Nuorille tulee myös antaa valmiuksia pohtia, tiedostaa ja tulkita katsomuksellista, uskonnollista ja kulttuurista käyttäytymistä (ks. Kallioniemi 2010 teoksessa Uskontodialogi – kasvatusta kulttuurien kohtaamiseen).

Uskonnot ovat eläneet rinnakkain ja lomittain koko historiansa ajan. Kristinusko oli Rooman valtakunnassa vähemmistöuskonto aina Konstantinus Suuren aikaan asti 300-luvulle, ja se muotoutui keskustelussa kulttuuriympäristönsä muiden katsantojen kanssa. Kristinuskokin, samoin kuin kaikki uskonnot, on aina ollut kosketuksissa muihin uskontoihin, ja sen historiasta löytyy lukuisia esimerkkejä kanssakäymisen malleista toisinuskovien kanssa. Esimerkkeinä vaikka Franciscus Assisilainen (1181 tai 1182 – 1226), joka kävi keskusteluja muslimien kanssa ja Nikolaus Cusanus, joka eli Konstantinopolin valtauksen 1453 jälkeen. Samasta koko Eurooppaa järkyttäneestä tapahtumasta kirjoitti myös Nicolaus Cusanus (1401-1464) filosofisen dialogin De Pace Fidei (Uskonrauhasta), jossa Jumala kutsuu eri uskontokuntien edustajat maailmankongressiin neuvottelemaan uskonnollisen maailmanrauhan ehdoista.

Moderni uskontodialogiliike

Modernin uskontodialogiliikkeen aloittajana on nähty vuonna 1893 järjestetty Maailman uskontojen parlamentti. Toinen merkittävä virstanpylväs uskontodialogiliikkeen kannalta oli 1993 pidetty YK:n Uskontojen välisen ymmärryksen ja yhteistyön teemavuosi ja samana vuonna Chigagossa pidetty järjestyksessään toinen Maailman uskontojen parlamentti, jossa lanseerattiin Globaalin etiikan julistus. Globaali etiikka voidaan nähdä tarvittavana minimimääränä yhteisiä arvoja ja perusasenteita, jotka uskonnot voivat yhdessä vahvistaa huolimatta niiden dogmaattisista eroista. Uskontodialogin kautta ihmisten on mahdollista saada tietoa siitä, mitä yhteisiä eettisiä arvoja heillä on jonkun toisen uskonnon kanssa. Yleisiä eri uskonnoille yhteisiä arvoja ovat muun muassa kultainen sääntö, ihmisarvo, elämän kunnioittaminen ja moraaliset pyrkimykset. (Rautionmaa 2010)

YK:n Sivilisaatioiden Allianssi

Vuosituhannen alussa uskontojen ja katsomusten edustajat kokoontuivat joitakin kertoja YK:n erityiskokouksissa. YK:n pääsihteerin alaisuuteen perustettiin vuonna 2005 YK:n Sivilisaatioiden Allianssi, jonka tehtäväksi annettiin kulttuurien ja uskontojen välisen dialogin edistäminen, erityisesti ns. lännen ja islamilaisen maailman välisen jännitteen lieventämiseksi. YK:n yhteyksissä dialogi pitää sisällään myös uskonnollisten ja ei-uskonnollisten katsomusten välisen ja sisäisen dialogin.

YK ja Sivilisaatioiden Allianssi dialogin edistäjänä

Uskonnot rauhan puolesta

Maailmanlaajuinen Uskonnot rauhan puolesta-järjestö (Religion for Peace International tai World Conference of Religion for Peace) on toiminut vuodesta 1970 lähtien kenties merkittävimpänä kansainvälisenä uskontojen välisenä toimijana. Verkostoon kuuluu uskontojen yhteistyötä edistäviä järjestöjä noin 90 maasta. Sen puitteissa eri uskontojen edustajat toimivat yhdessä väkivallan ehkäisemiseksi, konfliktien sovittelemiseksi ja konfliktien repimien yhteiskuntien jälleenrakentamiseksi. Suomesta USKOT -foorumi on juuri liittynyt RfP –verkoston jäseneksi.

Suomi valtiona on tehnyt yhteistyötä järjestön kanssa Balkanilla vuosituhannen vaihteessa ja mm. Helsinki-prosessin (Helsinki Process on Globalisation and Democracy) kanssa tukemassa Lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan alueen uskontojenvälisen neuvoston (MENA Religions for Peace Council) aikaansaamista. Neuvosto perustettiin heinäkuussä 2008 ja yhteistyö on jatkunut – myös sekä Kirkon Ulkomaanavun kuin Suomen Lähetysseuran kanssa. Valtiojohtoisesta dialogityöstä voidaan mainita myös Euroopan Unionin ja Aasian maiden (ASEM) Interfaith Dialogue -prosessin, joka pyrkii maiden, uskontojen ja kulttuurien välisten jännitteiden lieventämiseen.

Suomessa uskontojen välisellä suvaitsevaisuudella on pitkät perinteet. Muun muassa eri uskonnot ovat voineet virallistaa toimintansa miltei maamme itsenäisyyden alusta alkaen. Uskontojen välistä vuoropuhelua on käyty jo pitkään uskonnollisten johtajien kokoontumisissa ja opillisena dialogina, mutta myös ruohonjuuritasolla uskonnollisten yhteisöjen, moniuskontoisten järjestöjen ja muiden dialogitoimijoiden järjestämissä kohtaamisissa.

Suomen evankelis-luterilainen kirkon perustamissa työryhmissä on käyty opillista dialogia Kirkko ja juutalaisuus -työryhmässä 70-luvulta ja Kirkko ja islam -työryhmässä 80-luvulta lähtien ja 90-luvun puolivälistä Suomessa vaikuttavien pienten uskonto-, uskomus- ja katsomusryhmien kanssa.

Useissa Suomen ev.-lut. seurakunnissa, esimerkiksi Espoossa, Lahdessa, ja Vantaalla, on monimuotoista uskontojen kohtaamiseen tähtäävää toimintaa. Lahden uskontojen välinen työryhmä toteuttaa säännöllisesti uskontojen välisiä tapahtumia. Vantaalla kirkkoherrojen ja imaamien välillä ovat käyty keskusteluja yhteisistä huolenaiheista sekä järjestetty muslimien ja kristittyjen ystävyysviikkoa.

Tasavallan presidentti Tarja Halonen aloitti syksyllä 2001 kolmen monoteistisen uskonnon johtajien epäviralliset tapaamiset kutsumalla heidät neuvonpitoon presidentinlinnaan syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen. Sen jälkeen kristinuskon, islamin ja juutalaisuuden johtajat ovat tavanneet 2-3 kertaa vuodessa.

Uskontojen organisoitu yhteistyö alkoi pitkän ja monipolvisen valmistelun ja Hanasaaressa 2007 pidetyn seminaarin suosituksesta tammikuussa 2011, jolloin perustettiin USKOT-foorumi. Foorumin viisi perustajajäsenyhteisöä ovat Suomen Juutalaisten Seurakuntien Keskusneuvosto ry, Suomen Evankelis-luterilainen kirkko, Suomen Ekumeeninen Neuvosto ry (SEN), Suomen Islam-seurakunta (suomalainen tataariyhteisö), ja Suomen Islamilainen Neuvosto ry (SINE). Foorumin tarkoituksena on vaalia yhteiskuntarauhaa maassamme uskonnonvapautta vahvistavassa hengessä edistämällä uskontojen välistä vuoropuhelua, yhdenvertaisuutta, keskinäistä kunnioitusta ja yhteistyötä Foorumin tärkeäksi katsomissa asioissa.

Uskontojen väliseen vuoropuheluun liittyvää toimintaa on 2000-luvulla järjestänyt moni toimijataho. Lue lisää teoksesta Monien uskontojen ja katsomusten Suomi.

Uskontodialogi ymmärretään yleisesti niin uskontojen edustajien välisenä vuoropuheluna kuin yhteistyönä. Pyrkimyksenä on tutustua toisen uskonnon edustajaan tasaveroisessa kohtaamisessa. Samalla, kun perehdytään toisen uskoon ja/tai uskontoon tavoitellaan usein myös oman tradition rikastuttamista. UNESCO määrittelee uskontodialogin menetelmäksi, jonka tarkoituksena on muun muassa haastaa ihmisten tietämättömyys ja ennakkoluuloisuus toisista uskonnoista ja niiden edustajista.

Jotta dialogissa olisi mahdollisimman avoin ja reilu ilmapiiri tarvitaan empaattista läsnäoloa. Ymmärtämiseen pyrkivää osallistumista tukee aito, läsnäoleva kuunteleminen. Hyvältä kuuntelijalta vaaditaan valmiutta hidastaa tahtia sekä taitoa luopua omista ennakko-oletuksista ja asenteista, tuomion sanoista, kyllästymisen tunteista ja oikeassa olemisen vaatimuksesta.

Mitä asioista uskontodialogissa olisi syytä ottaa huomioon, kun ihmiset useista eri uskonnoista kokoontuvat yhteen? Tässä muutamia hyväksi havaittuja ohjeistuksia:

– Sovi dialogin lähtökohdista, tarkoituksesta ja tavoitteista.
– Tunne omat taustasi ja näkemyksesi sekä kuuntele mitä muut kertovat omistaan.
– Määritä itsesi dialogissa ja anna toisten määrittää itsensä.
– Kunnioita ja kohtele toisia tasa-arvoisesti.
– Ole avoin, rehellinen ja luotettava.
– Luo luottamusta vahvistava ilmapiiri etsimällä ja löytämällä sitä , mikä yhdistää.
– Pyri totuudenmukaiseen tiedonjakamiseen ja sen välittämiseen eteenpäin. Älä unohda olla tarvittaessa itsekriittinen ja rakentava.
– Yritä nähdä asioita myös toisen näkökulmasta – asetu toisen asemaan.
– Kuuntele toista niin avoimesti ja myötätuntoisesti kuin mahdollista ymmärtääksesi.
– Älä tuomitse etukäteen – vertaa reilusti.
– Löydä sama aaltopituus palvelemalla, opettele vieraanvaraisuutta puolin ja toisin.
– Kunnioita sitä, mikä on toiselle pyhää.
– Ole kärsivällinen ja salli epätäydellisyys.

Katso lisää: Uskontodialogi – kasvatusta kulttuurien kohtaamiseen, 2010.

Hyvä tietää uskontodialogista – Näkökulmia Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenille. Kirkon ulkoaisiain osaston julkaisu 1, 2011.Hiltunen, Pekka Y. & Timo Vasko 2011.

Kohti Pyhää – uskontojen kohtaaminen kirkollisissa toimituksissa. Suomen ev.-lut. kirkon julkaisuja 2, Kirkko ja toiminta 2013.

Monien uskontojen ja katsomusten Suomi. Kirkon tutkimuskeskuksen verkkojulkaisuja, 48. Illman Ruth, Ketola Kimmo, Latvio Riitta, Sohlberg Jussi (toim.) 2017.

Pieni opas uskonnonvapauteen – Mitä uskonnonvapaus on ja voiko sitä rajoittaa? Suomen Ekumeenisen Neuvoston julkaisuja XCVI 2012.

Pyhän rajoilla. Heli Pruuki (toim.). Suomen Lähetysseura 2010.

Understanding Other Religious Worlds: A Guide for Interreligious Education. Maryknoll (NY) : Orbis Books 2004. Berling, Judith.

Uskontodialogi – kasvatusta kulttuurien kohtaamiseen. Kulttuuri- ja uskontofoorumi Fokus ry, 2010. Rautionmaa, Heidi (toim.).

Uskonnonvapaus ja ulkopolitiikka – suosituksia Suomelle, Suomen Ekumeenisen Neuvoston julkaisuja 1, 2013. SEN 2013.