Isä Teemu Toivonen on yliopisto-opettaja Itä-Suomen yliopistossa sekä pappi ortodoksisessa kirkossa. Ennen yliopistouraa hän oli töissä Helsingin ortodoksisen seurakunnan nuorisopappina sekä muutaman monikulttuurisen työn pappina. Hän on myös toiminut ortodoksisen kirkon valtakunnallisen nuorisojärjestön Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry:n puheenjohtajana vajaat kymmenen vuotta.
Olet seurannut Fokuksen toimintaa hallituksen jäsenenä nyt kuuden vuoden ajan. Mikä sai sinut innostumaan yhdistyksestä?
Alun perin minua kysyttiin ehdolle hallitukseen, ja koska yhteiskunnan eri toimijoiden hyvät keskinäiset suhteet ovat aina kiinnostaneet erityisesti uskonnollisten toimijoiden osalta, lähdin totta kai mukaan. Kuinka rakentaa täyttä ymmärrystä toisesta niin, että oma vakaumus ja maailmankatsomus pysyy vakaana?
Mitkä näet Fokuksen tärkeimmiksi tehtäviksi yhteiskunnassamme?
Yhteisymmärryksen lisääminen erilaisten väestöryhmien välillä tulee koko ajan tärkeämmäksi jopa piinaavalla tavalla. Suomalainen yhteiskunta ei ole koskaan ollut jonkinlainen monoliitti, jossa vain yhdenlainen katsomus tai tietynlaiset arvot ovat olleet ainoat vaikuttavat. Ehkä itsenäistymisen ja sotien jälkeen oli jonkunlainen suvantovaihe ja yhdenmukaisuuden illuusio suomalaisesta yhtenäiskulttuurista. Mutta muutenhan meitä on ollut tällä maaperällä erilaisia kieliä, taustoja ja katsomuksiakin niin kauan kuin Suomi jollain tavalla ihmiskunnan tietoisuudessa on ollut.
Fokus on edistänyt viime vuosina yhteisymmärrystä ruohonjuuritasoa palvellen, ikään kuin taustavoimana. Mikään ihmisten asenteisiin ja turvallisuudentunteeseen vaikuttavahan ei voi toimia, ellei perustukset ole kunnossa. Yhteisymmärryksenkin rakentaminen on aloitettava kasvatuksesta, eri ikäisten ihmisten dialogitaitojen kehittämisestä. Yhteiskunnalliset julistukset jäävät tyhjiksi, jos niillä ei ole pohjaa ihmisten kokemusmaailmassa. Näitä perustuksia Fokus on nähdäkseni vahvistamassa niiden hankkeiden kautta, joissa se on mukana.
Mihin suuntaan haluat lähteä suuntaamaan toimintaa omalla kaudellasi?
Oma kokemukseni ekumeniasta, kristittyjen keskinäisen ykseyden etsimisen kentiltä on se, että kiinnostus ja tarve edistää ykseyttä jää usein vain aktiivisten toimijoiden tietoisuuteen. Samaa huolta kannan myös katsomusdialogin osalta. Kuinka saada katsomusten kohtaaminen ja aito vuorovaikutus jotenkin suurten joukkojen sisäiseksi, pakottavaksi tarpeeksi? Tässä yhteistyö muiden toimijoiden, etenkin USKOT-foorumin kanssa on, nähdäkseni tarpeellista.
Mitkä ovat parhaat katsomusdialogioppisi tai vinkkisi, jotka olet oppinut urasi varrella?
Kaikessa ihmisen kehitykseen ja oppimiseen liittyvässä, olipa sitten kyse yksilöstä tai ryhmästä, kärsivällisyys on ykkösasia opeteltavaksi. Toiset ihmiset eivät ajattele ja toimi niin kuin minä haluan. Heillä on siihen täysi oikeus ja yleensä syynsä joita en itse tunne. Oppimisen tiet on mutkikkaita ja päämääriin pääsemiseksi tarvitaan erilaisia, toinen toistaan luovempia reittejä. Katsomusten osalta kuljetaan ihmisyyden alueilla, joissa järki ja oikeassaoleminen näyttelevät aika pientä roolia. Entä jos keskittyisimme enemmän musiikkiin ja runouteen, taiteisiin ja kulttuuriin yleensä?
Isä Teemu Toivonen