Vuosi 2021: Rauhankasvatusinstituutti ja ohjaaja Reetta Huhtanen

Vuoden 2021 #yhteisymmärrysteko -tunnustuksen sai Rauhankasvatusinstituutti ja ohjaaja Reetta Huhtanen Aatos ja Amine -dokumenttielokuvasta ja niihin liittyvistä työpajoista.

”Suurella ilolla otamme vastaan tämän tunnustuksen kaikkien Aatos ja Amine -dokumenttielokuvan tekijöiden ja hankkeemme kanssa työskennelleiden puolesta! Unohtamatta kaikkia hankkeeseemme osallistuneita kasvattajia ja nuoria, jotka ovat omalla osaamisellaan ja ideoillaan vieneet elokuvan ajatusten herättäjäksi ja keskustelunavaukseksi nuorten ja lasten arkeen.”, kommentoi Rauhankasvatusinstituutin hankekoordinaattori Mira Ruokolainen.

”Rauhankasvatusinstituutin Aatos ja Amine -hankeen tarkoituksena on ollut tukea kasvattajia ja nuoria dialogisen tilan luomisessa usein haastavilta tuntuvien teemojen, kuten katsomusten moninaisuuden, kuulumisen kokemuksen ja toisaalta rasismin ja syrjinnän käsittelylle. Reetta Huhtasen ohjaama Aatos ja Amine -elokuva tuo elävästi esille lasten uteliaisuuden toisiaan, elämää ja maailmaa kohtaan, mikä auttaa katsojaa usein pohtimaan myös omaa suhtautumistaan ympäristöönsä ja elokuvassa esiintyviin aiheisiin. Dialogia ja ymmärrystä onkin vaikea rakentaa, jos ei pysähdy oman näkökulman ja tulkinnan viitekehyksen äärelle. Huomatessamme oman näkökulmamme muodostumiseen vaikuttavia asioita on mahdollista tunnistaa myös haasteita, jotka saattavat estää muiden aidon kohtaamisen ja ymmärtämisen. Samalla on mahdollista tunnistaa näkökulmansa avartamisen ja keskinäisen ymmärryksen arvokkuus.”

Mitä antaisitte muille vinkiksi dialogin ja yhteisymmärryksen edistämiseen?

”Vinkkimme dialogin ja yhteisymmärryksen edistämiseen on herkistyä kuuntelemaan ja tunnistamaan yhteiskunnassa ja omassa ympäristössään esiintyvää moninäkökulmaisuutta.”

Onnea vuoden 2021 voittajille!