Uskontojen ja katsomusten eettiset arvot

Pohjatietoina oppilailla olisi hyvä olla etiikan peruskäsitteistöä hallussa eli tehtävä sopii vanhemmille oppilaille.

Ryhmässä haetaan yhdessä tietoa ja keskustellaan eri uskontojen / katsomusten keskeisistä eettisistä arvoista. Harjoitus tuo esille, että uskontojen opillisista eroista huolimatta niillä kaikilla löytyy yhteisiä arvoja esimerkiksi suhteessa elämän kunnioittamiseen. Kultainen sääntö / vastavuoroisuuden periaate löytyy suurimmasta osasta uskontoja, minkä ympärille yhteistä näkemystä toisten kunnioittamisesta voidaan rakentaa. Ryhmä voi jakautua pieniksi alaryhmiksi niin, että kukin ryhmä keskittyy yhden uskonnon tai katsomuksen eettisten sääntöjen etsintään ja nostaa esille esimerkiksi kolme tärkeätä arvoa. Kaikki ryhmät lukevat ääneen löytämänsä uskonnon tai katsomuksen arvot ja niiden pohjalta käydään keskustelua yhteneväisyyksistä tai mahdollisista eroista.