Mielipidejana

Tavoite

Oppilas kykenee hahmottamaan omia mielipiteitään ja perustelemaan niitä. Oppilas harjoittelee muiden mielipiteiden kuuntelemista. Opettaja saa tietoa ryhmän lähtötilanteesta ja pystyy valitsemaan tulevat harjoitukset paremmin.

Harjoituksen kulku

Päätetään, kumpi luokan päädyistä on “täysin samaa mieltä” ja kumpi “täysin eri mieltä”. Opettaja esittää valitsemansa väittämät ja oppilaat kulkevat janalla oman mielipiteensä mukaisiin paikkoihin. Väittämät etenevät torjunnasta rakentavaan kriittisyyteen, joten alue, jossa suurimmalla osalla oppilaista on vielä harjoittelemista, saattaa tulla vastaan ennen viimeistä väittämää. Kunkin väittämän jälkeen keskustellaan väittämistä.

Väittämät

  • En tiedä, mihin uskontoja ja katsomuksia tarvitaan.
  • Minusta on mukavinta olla tekemisissä ihmisten kanssa, joilla on samanlainen katsomus kuin minulla.
  • En ole koskaan ajatellut, mitä katsomuksia eri ihmisillä on.
  • Kaikilla uskonnoilla ja katsomuksilla on sama päämäärä.
  • Kaikki katsomukset ja uskonnot ovat yhtä arvokkaita.
  • Kaikki uskomukset ovat yhtä tosia.
  • Minulle vieraissa uskonnoissa ja katsomuksissa on paljon sellaista, mitä minun on vaikea ymmärtää.
  • Eri uskontojen edustajilla on oikeus harjoittaa uskontoaan julkisesti (esim. viettää juhlia, pukeutua uskontonsa mukaan) tässä maassa.
  • Kuuntelen mielelläni, kun joku puhuu uskonnostaan tai katsomuksestaan.
  • Voin olla samassa paikassa, jossa jotkut harjoittavat omaa uskontoaan (esim. rukoilevat tai juhlivat).
  • Jos asuisin ulkomailla, voisin noudattaa kyseisen maan uskonnollisia tapoja (esim. paasto tai uskonnollisten säädösten mukainen pukeutuminen) ilman, että se vahingoittaisi omaa maailmankatsomustani.
  • Minua ei haittaa, jos joku yrittää saada minut uskomaan niin kuin hän.
  • Haluan aina tietää lisää, jos kuulen jotain epäilyttävää jostain uskonnosta tai katsomuksesta.
  • Kaikissa uskonnoissa ja katsomuksissa on omat hyvät ja huonot puolensa, myös omassani.

Lähde: Askelia katsomusdialogiin