Oikeusministeriö on myöntänyt avustuksen hankkeelle “Huolena radikalisoituminen – Opas nuorten kanssa työskenteleville”. Opas julkaistaan maanantaina 15.3.2021 Dialogikasvatuksen portaalin materiaalipankissa.

Oppaan julkaisutilaisuus järjestetään keskiviikkona 24.3. klo 15-16 verkon välityksellä.

Hankkeessa tuotettava opas tarjoaa nuorten kanssa työskenteleville konkreettisen keskustelu- ja toimintamallin, jonka avulla he voivat arvioida käytöksellään tai puheillaan huolta aiheuttavan nuoren oireilun mahdollisen syyn ja ohjata heidät oikean tuen piiriin.

Opasta ovat suunnittelemassa ja toteuttamassa kasvatustieteen ja nuorisotutkimuksen akateemiset asiantuntijat. Hanke toteutetaan Helsingin yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan tutkijoiden Saija Benjaminin ja Katja Vallinkosken, Suomen Akatemian rahoittaman Growing Up Radical? -tutkimushankkeen sekä Kulttuuri- ja uskontofoorumi FOKUS ry:n tiiviissä yhteistyössä. Lisäksi yhteistyötahoina toimivat nuorisotyön, nuorten hyvinvoinnin ja ekstremismin erityisasiantuntijat ja tutkijat. Opasta pilotoitiin loppusyksystä 2020 yhteistyössä Diakonissalaitoksen VAMOS -toiminnan kanssa.

Hankkeella on kolme päätavoitetta:

  1. Vahvistaa nuorten kanssa toimivien ammattilaisten osaamista ja toimintamalleja silloin, kun nuoren käytös tai puhe herättää heissä huolta ja epäilyksen nuoren väkivaltaisesta radikalisoitumisesta,
  2. Kehittää opas, joka sisältää keskustelu- ja toimintamallin nuoren kohtaamisen tueksi, jonka avulla aikuinen voi arvioida huolenaiheen syyn mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja ohjata nuoren tarkoituksenmukaisen tuen piiriin
  3. Vahvistaa nuorten äänen kuulemista ja osallisuutta ekstremismin ennaltaehkäisyyn liittyvien menetelmien kehittämisessä.  

Opas sisältää keskustelu- ja toimintamallin, jonka avulla tuetaan sellaisten nuorten kohtaamista, joiden käytös tai puhe herättää huolta joko vertaisissa ja/tai nuoren kanssa toimivissa aikuisissa. Huoli voi liittyä ekstremististä tai väkivaltaista ideologiaa ihannoivaan ajatteluun, väkivaltaiseen tai rasistiseen käytökseen tai puheeseen tai jonkun ryhmän (esimerkiksi etnisen tai uskonnollisen) “puhtauden” edistämispyrkimyksiin. Tällainen toiminta kertoo siitä, että nuori on omaksumassa ns. “ekstremistisen orientaation” ja tarvitsee aikuisilta tehostettua tukea ja ohjausta, jotta haitallinen kehityskulku saadaan katkaistua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Ekstremistiseen orientaatioon kuuluvat keskeisesti vihamieliset asenteet ja hierarkkisten erojen tekeminen eri ihmisryhmien välille, mikä on haitallista yhteiskuntarauhalle sekä demokratialle. Pahimmillaan tiettyjen ihmisryhmien ihmisarvo kyseenalaistetaan, jolloin myös väkivaltainen toiminta heitä kohtaan katsotaan oikeutetuksi.  

Väkivaltaisen ekstremismin ja radikalisoitumisen ennaltaehkäisyn näkökulmasta on tärkeää, että nuoren kohtaavalla aikuisella on riittävä osaaminen ja keinot kohdata huolta aiheuttava nuori ja puuttua haitalliseen kehityskulkuun ohjaamalla nuori tarkoituksenmukaisen tuen ja avun piiriin. Tällöin on tärkeää, että aikuinen osaa tunnistaa ja erottaa esimerkiksi provokaation todellisesta radikalisoitumisriskistä sekä tapaukset, joissa nuoren oireilu ei viittaa ekstremistiseen orientaatioon vaan muihin tuentarpeisiin, kuten mielenterveyden haasteisiin, päihteidenkäyttöön, taloudellisiin ongelmiin tai itsetuhoisuuteen. 

Hankkeessa kehitettävä opas sisältääkin siis keskustelu- ja toimintamallin, joiden avulla nuorten kanssa toimivat aikuiset voivat nostaa heitä huolestuttavat asiat puheeksi nuoren kanssa pedagogisesti ja eettisesti kestävällä tavalla, kartoittaa mikä on nuoren todellisen tuen tarve, ja ohjata nuori hänen tarvitsemansa tuen piiriin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Opas toimii tukena aikuisen ja nuoren välisessä kohtaamisessa. Opas sisältää tutkittuun tietoon perustuvaa tietoa ekstremismiin liityvistä ilmiöistä, keskustelurungon ja kysymyksiä nuoren kohtaamisen tueksi sekä ohjeet siitä, minkä tukipalvelun piiriin nuori tulee ohjata kussakin huolitilanteessa. Oppaan kirjoittajina toimivat kasvatuksen, psykologian, nuorisopsykiatrian ja ekstremismin tutkijat ja erityisasiantuntijat.

Yhteyshenkilöt:

Marja Laine, toiminnanjohtaja / Kulttuuri- ja uskontofoorumi FOKUS ry
marja.laine@kulttuurifoorumi.fi

Saija Benjamin, tutkijatohtori / Helsingin yliopisto, Growing Up Radical? -hanke, saija.benjamin@helsinki.fi

Katja Vallinkoski, väitöskirjatutkija / Helsingin yliopisto
katja.vallinkoski@helsinki.fi