Vuoden 2022 #yhteisymmärrysteko-tunnustus Porvooseen

Osana YK:n uskontojen ja katsomusten yhteisymmärrysviikon juhlintaa Suomessa valitaan vuosittain yhteisymmärrystä ja dialogia edistäneet #yhteisymmärrysteot. Vuonna 2022 tunnustukset saivat Eestinmäen päiväkoti Porvoosta ja Heidi Rautionmaa. Tunnustukset luovutettiin voittajille Kulttuuri- ja uskontofoorumi FOKUS ry:n 75-vuotisjuhlaseminaarissa 22.11.2022.

Yhteisymmärrysviikon #yhteisymmärrysteko -kampanjan avulla halutaan kannustaa osallistumaan viikon viettoon omalla yhteisymmärrystä edistävällä teolla tai toiminnalla. Vuodesta 2016 alkaen on palkittu vuoden #yhteisymmärrysteko, joka on onnistunut edistämään uskontojen ja katsomusten rakentavaa vuorovaikutusta sekä lisäämään yhteisöllisyyttä paikkakunnallaan. Kampanjaan on voinut osallistua kuka vain: esimerkiksi yksityishenkilö, yhteisö, kaveriporukka, päiväkoti, koululuokka tai tapahtuma.

Vuodesta 2022 alkaen tunnustus myönnetään kahdessa kategoriassa: 1) yhteisöjen, järjestöjen ja muiden toimijoiden kategoriassa sekä 2) kasvatusalan toimijoiden, kuten päiväkotien ja koulujen, kategoriassa. Kasvatuspuolen tunnustus on osa Dialogitaitajat-kampanjaa, joka on yhteisymmärrysviikon kampanja kasvattajille. 

Tunnustukset jaettiin viikkoa Suomessa koordinoivan Kulttuuri- ja uskontofoorumi FOKUS ry:n 75-vuotisjuhlaseminaarissa Helsingissä 22.11.2022 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran juhlasalissa. 

Eestinmäen päiväkoti kutsuu kaikki päiväkodit mukaan yhteisymmärrysviikon viettoon

Yhteisymmärrysviikon #yhteisymmärrysteko -kampanjan kasvatuspuolen tunnustus myönnetään vuonna 2022 Porvoon Eestinmäen päiväkodille. Eestinmäki on jo monen vuoden ajan osallistunut aktiivisesti yhteisymmärrysviikon viettoon ja inspiroinut muita toiminnallaan. Päiväkoti on lisäksi osallistunut yhteisymmärrysviikon Dialogitaitajat -kampanjan kehittämiseen ja toiminut mm. Maailmanpyörässä -lastenrunokirjan raatina, kun kirjaan on valittu runokilpailun lasten suosikkia. Tunnustus myönnetään aktiivisesta, inspiroivasta ja yhteisymmärrystä edistävästä toiminnasta. Tunnustusta olivat päiväkodista vastaanottamassa Merja Passoja ja Sari Siiteri.

Merja Passoja ja Sari Siiteri, klassinen kysymys voiton jälkeen: miltä nyt tuntuu? 

Muistaminen ja palkitseminen yllätti ja lämmitti suuresti meitä!

Miksi olette lähteneet mukaan viikon ja Dialogitaitajien viettoon?

Lähdimme aikoinaan mukaan Dialogitaitajiin ja Yhteisymmärrysviikkoon, kun meitä pyydettiin pilottipäiväkodiksi. Saimme runsain mitoin materiaalia ja lisätietoa Yhteisymmärrysviikosta ja se sai meidät innostumaan. 

Millaista toimintaa olette järjestäneet osana yhteisymmärrysviikkoa vuosien varrella?

Meidän Yhteisymmärrysviikoilla on ollut musiikkia, lauluja, tansseja, leikkejä ja tarinoita eri maista. Olemme draaman keinoin tuoneet esille toisen huomioimista ja kuulemista ja oppineet samalla, miten erilaisuus on rikkautta. Olemme huomioineet päiväkotimme perheiden kulttuuritaustoja välipaloilla: yhteistyössä keittiön kanssa on suunniteltu kansainvälistä välipalalistaa. Olemme järjestäneet työpajoja (käden taidot), laittaneet esille kuvia eri maista. Tänä vuonna meillä oli leikkinurkkauksena suomalainen sauna. Porvoon suomalainen seurakunta on ollut yhteistyötahomme. Heiltä on tullut henkilö kertomaan eri tavoista rukoilla. He ovat esittäneet meille myös Nooan Arkin päiväkodin pihalla ja metsässä veivät meidät Luomiskertomuksen maailmaan. Porvoolaisina viikkomme on aina päättynyt Runebergin parinkunnan vierailuun – lapset ovat esittäneet heille eri maista tulevia musiikkiesityksiä. Tässä muutamia esimerkkejä.

Mitä antaisitte muille vinkiksi dialogin ja yhteisymmärryksen edistämiseen?

Muille vinkiksi: Ottakaa koko talo mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan – niin siitä tulee yhteinen juttu. Me jaoimme ryhmille vastuualueet – näin kukaan ei kuormittunut liikaa, vaan vastuu jaettiin.  Ottakaa mukaan yhteistyötahoja: kirjasto, Musiikkiopistot, seurakunnat. Johtajalla on avainrooli saada työyhteisö sitoutumaan. Ottakaa yhteisymmärrys osaksi arkea. Me teemme sitä päivittäin arjessa, kun kohtaamme eri kulttuureista tulevia lapsia ja heidän vanhempiaan. Lapset oppivat jo pieninä kohtaamaan eri taustoista tulevia ihmisiä, oppivat ymmärtämään erilaisuutta.

Uskontodialogiaktivisti Heidi Rautionmaa tekee rauhantyötä sekä kotimaassa että kansainvälisesti

Yhteisöjen ja muiden toimijoiden tunnustus myönnetään vuonna 2022 uskontodialogiasiantuntija Heidi Rautionmaalle. Hänet palkitaan merkittävästä uskontodialogin ja rauhantyön edistämisestä sekä Suomessa että kansainvälisesti. Heidi on toiminut urallaan useissa eri tehtävissä sekä vapaaehtoistoimissa, joissa hän on edistänyt ja kehittänyt uskontodialogia sekä kannustanut uusia toimijoita mukaan dialogitoimintaan. Hän on kouluttanut ihmisiä yli 20 vuoden ajan uskontodialogista. Tällä hetkellä hän on töissä Helsingin yliopiston Rauhankasvatus opetuksessa -hankkeessa ja tekee parhaillaan väitöskirjaa katsomusdialogikasvatuksesta. 

Heidin näkyvyys kansainvälisessä uskontodialogikentässä on ollut huomattava vuodesta 1999 alkaen. Hän on toiminut muun muassa URIn globaalin neuvoston jäsenenä ja Maailman Uskontojen Parlamentin lähettiläänä. Hän toimii Religions for Peace järjestön Euroopan naisten komiteassa ja ENORB:in (European Network on Religions and Belief) johtoryhmässä sekä KAICIIDin asiantuntijana. Heidi on osallistunut neljästi YKn Sivilisaatioiden Allianssin (UNAOC) foorumiin edustaen ruohonjuuritason uskontodialogitoimintaa vuosina 2009 – 2016. 

Heidi, millaista toimintaa olet järjestänyt osana kansainvälistä World Interfaith Harmony -viikkoa eli YK:n uskontojen ja katsomusten yhteisymmärrysviikkoa vuosien varrella?

Olen ollut järjestämässä YK:n teemaviikon ohjelmaa säännöllisesti vuodesta 2011 alkaen muun muassa Kulttuurikeskus Caisassa, Haaga-Helian Pasilan kampuksella, Helsingin yliopistolla, Espoon kaupungilla, pääkaupunkiseudun peruskouluissa sekä myös internetin kautta kansainvälisissä webinaareissa. 

Teemaviikko on yksi hyvä tapa kutsua ihmisiä mukaan katsomusten väliseen rakentavaan vuoropuheluun ja yhteistyöhön. On kuitenkin hyvä muistaa, että yksittäinen tapahtuma kerran vuodessa ei riitä rakentamaan sitä sosiaalista kestävyyttä, keskinäistä välittämistä ja yhdessä kriittisiinkin asioihin tarttumista, jota tämän päivän haasteet peräävät. 

Teemaviikko parhaimmillaan innostaa ja rohkaisee arjen jokaisena päivänä kunnioittavaan, dialogiseen kanssakäymiseen naapurin kanssa. Dialogi ei ole vain puhumista vaan se on elämisen tapa. Se on prosessi, mikä lähtee siitä, että kohdattavat tulevat kuulluiksi ja löytävät edes sen verran yhteistä ajatusta ja ymmärrystä, että huomaavat yhteisen ihmisyyden, jonka pohjalta haluavat rakentaa ja edistää ystävyyttä ja toimia yhdessä molempien ja yhteisen hyvinvoinnin edistämiseksi.  

Mitä antaisit muille vinkiksi katsomusten dialogin ja yhteisymmärryksen edistämiseen?

Ns. Kultainen sääntö, joka löytyy uskonnoista ja muista katsomuksista kuten esimerkiksi humanistien manifestista perustuu keskinäisriippuvuuteen. Jos haluamme rauhaa ja oikeudenmukaisuutta, on meidän pyrittävä itsekin toimimaan rauhanomaisesti ja oikeudenmukaisesti. Dialogitaitoja voi opetella. Olennaisinta on avoin ja kunnioittava asenne. Pitkin matkaa ihminen oppii niin dialogikumppaninsa katsomuksesta kuin omastaan ja tällaisessa dialogisessa suhteessa molemmat rikastuttavat omaa ajatteluaan saaden uusia näkökulmia tarkastella elämää ja toimia maailmassa.

Onnea vuoden 2022 voittajille!