Papukaijat – keskustelu- ja kuunteluharjoitus kuvien ja sanojen avulla

STIK, London 2013, Westminster Southbank Hungerford Bridge

Tavoitteet 

  • Oppia yhdistelemään opiskeltavia asioita toisiinsa. 
  • Oppia kertomaan kertomuksia ja kuuntelemaan, mitä toinen sanoo. 
  • Huomata, miten eri tavalla tulkitsemme ja yhdistelemme asioita mielessämme.

Tarvikkeet

Päivän teemaan liittyviä kuvia ja kommunikaatiokuvia irrallisina tulostettuina paperilappuina. Voit myös käyttää pelkkiä eettiseen ajatteluun ohjaavia kuvia.

Työskentely 

Työskentely tapahtuu pareittain. Molemmat valitsevat yhden tai kaksi kuvaa ja saman verran kommunikaatiokuvia tai vaihtoehtoisesti neljä kuvaa. Parilla on maksimissaan siis yhteensä neljä kuvaa ja neljä sanaa. Näistä aletaan rakentaa yhteistä kertomusta laittamalla kuvia ja sanoja peräkkäin tai limittäin. Tarinan rakentamisen aikana ei saa puhua mitään. 

Kun kuvasarja on valmis, ensimmäinen parista aloittaa kertomisen. Hän kertoo, mitä hänen mielestään kuvasarjassa tapahtuu. Toinen kuuntelee kertomuksen. Kuuntelemisen jälkeen hän yrittää toistaa sen, mitä toinen on äsken sanonut. Jos kertoja on tarkoittanut jotain muuta, hän voi korjata ja tarkentaa asiaa. 

Vaihdetaan rooleja. Äskeinen papukaija saa nyt kertoa oman tarinansa ja toinen toimii papukaijana. Harjoitus voidaan tehdä uudestaan uusilla kuvilla ja sanoilla. Vaihtelemalla kuvitusta ja sanoja osallistujia voidaan ohjata käsittelemään eri sisältöjä.

Yhteinen koonti 

Keskustellaan yhdessä: 

  • Mikä mahtoi olla harjoituksen tarkoitus? 
  • Miltä tuntui toistaa se, mitä toinen sanoi? 
  • Mitä koit kuullessasi toisen version tarinasta? 
  • Millaisia keskustelusääntöjä laatisitte tämän harjoituksen pohjalta?

#yhteisymmärrysteko

Ottakaa kuvia koostamistanne tarinoista ja lähettäkää ne Dialogitaitajiin pienen selostuksen kera.

Lue ohjeet #yhteisymmärrysteko -kampanjaan osallistumiseksi TÄÄLTÄ.


Lähde: Dialogitaitaja